Kuka olen?

Olen 32-vuotias paljasjalkainen oululainen yrittäjä.

Asun Oulun Rannanperällä. Mielestäni Oulu on maailman paras kaupunki ja haluan olla mukana Oulun poliittisessa päätöksenteossa, jotta se olisi sitä jatkossakin. Olen erityisen huolissani Oulun nykyisestä taloustilanteesta ja laskusta, joka tuleville sukupolville on muodostumassa, joten tahdonkin olla ratkaisemassa tätä kestämätöntä tilannetta.

Uskon siihen, että jokainen meistä on pohjimmiltaan hyvä, luotettava ja ahkera. Tahdon turvallisen Oulun, jossa ollaan ihmisten tukena heikolla hetkellä, huolehditaan lähiluonnosta ja vallitsee ahkeruuteen ja yrittämiseen kannustava ilmapiiri. Tahdon, että Oulusta tehdään matkailukaupunki.

Olen isänmaallinen, vapaan markkinatalouden ja perinteisten suomalaisten arvojen kannattaja. Tahdon, että Suvivirsi lauletaan koulujen kevätjuhlissa jatkossakin. Sananvapaus on perusoikeutemme.

Koulutustaustaani kuuluvat lukio, puualan artesaani, yrittäjän ammattitutkinto ja kasvuyrityksen johtaminen. Varusmiespalveluksen aikana toimin joukkueenjohtajana.

Olen työskennellyt postinjakajana, siivoojana, vastaanottosihteerinä, rakennusentisöijänä, vahtimestarina ja taksinkuljettajana. Nykyisin työskentelen fysioterapia-alan perheyrityksemme johdossa ja olen ollut perustamassa Oulussa toimivaa matkailualan ohjelmapalveluyritystä, jossa itse toteutan nykyäänkin mm. opastettuja kalastusmatkoja ja melontasafareita. Olen myös vapaa-ajalla intohimoinen urheilukalastaja ja lisäksi harrastan kuntosaliharjoittelua ja mökkeilyä.

Luonteeltani olen aina ollut utelias ja ajattelen, että useimmiten ihminen kykenee juuri siihen mitä itse haluaa, ja kyse on vain riittävästä tahtotilasta. Varsinkin nykymaailmassa lähes kaikki tieto on ihmisten saatavilla ja ajattelenkin, että opiskelu on koko loppuelämän kestävä projekti. Nuoresta iästäni huolimatta minulle on kertynyt kokemusta monelta elämän osa-alueelta.

Joka tahtoo, keksii keinot. Joka ei tahdo, keksii selitykset.

Joka tahtoo, keksii keinot. Joka ei tahdo, keksii selitykset.

Minä tahdon Oulun, jossa vallitsee luottava ja ahkeruuteen kannustava ilmapiiri ja tuetaan ihmisiä erityisesti heikoimmalla hetkellä.

Minä tahdon Oulun, jossa lähiluonnosta ja vesistöistä huolehditaan ja vallitsee yhteinen tahtotila Oulun kehittymiseksi yrittäjäystävälliseksi kaupungiksi.

Uskon siihen, että jokainen ihminen on pohjimmiltaan hyvä, luotettava ja ahkera. Kaikille tulee kuitenkin elämässään vaiheita, kun omat voimavarat eivät riitä ja mahdollisuudet riistetään. Näissä tilanteissa meidän tulee olla tukena, palauttaa henkilön toivo ja itsetunto ja luoda jokaiselle tasapuolinen mahdollisuus oman elämänsä rakentamiseen. Tämä ei tarkoita sitä, että meidän tulisi tehdä valmiita ratkaisuja tai päättää kenenkään puolesta. Päinvastoin.

Oulussa on paljon syrjäytyneitä ja huumeongelmaisia. Ratkaisut näihin ongelmiin ovat askelta lähempänä, kun asioista puhutaan suoraan niiden oikeilla nimillä ja otetaan syrjäytyneet ja huumeongelmaiset mukaan keskusteluun. Harva haluaa itse olla kyseisessä tilanteessa ja meidän tuleekin tunnistaa ne tilanteet, kun syrjäytymisen kierteeseen ajaudutaan ja tarjota oikeanlainen apu riittävän ajoissa.

Myöhemminkin avun täytyy löytyä välittömästi silloin, kun henkilö sitä tarvitsee. Jonoja ei saa olla. Kieltäminen ja tuomitseminen ei ole oikea tie, vaan kannustaminen ja tuen antaminen. Meillä ei ole varaa jättää ketään yhteiskunnan ulkopuolelle.

Tarvitsemme viihtyisän keskustan lisäksi panostuksia lähiluontoomme, jonka tulisi olla hyödynnettävissä sekä yleisessä virkistyskäytössä että matkailukäytössä. Näin pidetään oululaiset terveempinä ja annetaan mahdollisuus matkailualan työpaikkojen syntymiselle. Oulun Kaupungilla tulisi olla yhteinen tahtotila yrittäjyyden ja matkailun kehittämiseen ja tämän tulisi näkyä kaikessa toiminnassa aina kaavoituksesta yleiseen kannustamisen ilmapiiriin. Tahdon, että vesistömme ovat kunnossa.

Terve talous on kuitenkin aina ensisijainen asia, sillä vain se mahdollistaa meille kaiken hyvän nyt ja tulevaisuudessa. Lupaan vastustaa kaikkia menonlisäyksiä, jotka sysäävät laskua tuleville sukupolville ja sen sijaan olenkin etujoukoissa ajamassa ja kannattamassa kaikkia hankkeita, jotka luovat hyvinvointia pitkälle tulevaisuuteen. Tarvitsemme kauaskatseista politiikkaa ja olen valmis pitkäjänteisiin päätöksiin, joiden positiivinen vaikutus ulottuu kymmenien vuosien päähän. Terveen talouden luo yrittäjyyteen, työntekoon ja investointeihin kannustava ilmapiiri. Haluan kannustaa ihmisiä ahkeruuteen. Meidän tulee siirtyä kieltämisen ja sääntelyn kulttuurista luottamisen ja kannustamisen kulttuuriin.