Matkailu luo työtä ja hyvinvointia Ouluun.

Ulkomailla ollessamme käytämme rahaa erilaisiin aktiviteetteihin, pääsylippuihin, ravintoloihin ja majoituksiin.

Suomeen palatessamme olemme saaneet paljon uusia kokemuksia, elämyksiä ja muistoja. Kotimaassa palvelujen tarpeemme taas muuttuu emmekä käytä palveluihin niin paljoa rahaa. Emme esimerkiksi koe tarvitsevamme opasta tuttuihin maastoihin, nähtävyydet ovat tutumpia ja välineistön voi ottaa mukaan kotoa. Usein meiltä unohtuukin, että ulkomaalainen matkailija haluaa vastaavia elämyksiä Suomessa ollessaan kuin me ulkomailla, ja meidän seutumme tarjoaa niille oivat puitteet.

Oulu sopisikin vallan mainiosti sekä kaupungissa että luonnossa viihtyvien matkailijoiden viikon mittaisen lomamatkan kohteeksi. Olemme yli 200 000 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee Perämeren rannikolla noin puolivälissä Suomea. Ympärillämme on paljon metsää, järviä ja jokia. Lyhyen matkan päässä on muita vetovoimaisia päiväkohteita, kuten Hailuoto, Rokua, Oulujärvi, Syöte ja Kalajoki. Meillä on elinvoimainen keskikaupunki, josta löytyy ravintoloita, baareja ja kulttuuria.

Ouluun ei ole vielä muodostunut riittävän voimakasta matkailukulttuuria. Matkailu nähdään suomalaisten silmin usein vain mukavana tekemisenä eivätkä kaikki välttämättä edes halua matkailijoita kotiseudulleen. Matkailu on kuitenkin osa Suomen palveluvientiä, kokonaiskysynnältään noin 15 miljardia euroa ja alana nopeasti kasvava. Matkailulla on suora vaikutus alueen elinvoimaisuuteen. Se työllistää laajasti eri elinkeinon aloja ja luo hyvinvointia hyödyttäen kaikkia seudun asukkaita pitkälle tulevaisuuteen. Näin ollen matkailun taloudellisia vaikutuksia ei tulisi aliarvioida.

Oulu sopisikin vallan mainiosti sekä kaupungissa että luonnossa viihtyvien matkailijoiden viikon mittaisen lomamatkan kohteeksi

Suomi koetaan myös maailmalla yhä houkuttelevampana matkakohteena mm. sen turvallisuuden, puhtauden, kauniin luonnon, mielenkiintoisen kulttuurin sekä osaamisemme ja luotettavuutemme ansiosta. Oulun alueelta löytyy jo nyt laadukkaita palveluita räätälöitynä eri asiakasryhmille, ammattitaitoinen matkailunkehittämisorganisaatio, verkostoitumiskykyä ja seudullista yhteistyötä. Sen sijaan meiltä puuttuu riittävä poliittinen tahtotila Oulun kehittämiseksi matkailukaupungiksi.

Matkailuun liittyvät asiat jäävät kaupungin päätöksenteossa, usein ihan ymmärrettävästikin, lakisääteisten asioiden jalkoihin. Päätöksenteossa tulisi kuitenkin muistaa matkailun elinvoimaa luova vaikutus ja toivoisinkin Ouluun poliittista ilmapiiriä, jossa kannustettaisi matkailuyrittäjiä ja mahdollistettaisi heille päätöksenteolla hyvät puitteet onnistumiselle.  Otetaan matkailu huomioon kaavoituksessa, mahdollistetaan yrittäjille alueen luontokohteiden hyödyntäminen, suunnataan lisää resursseja matkailun kehittämiseen eikä tapeta matkailua verotuksella, byrokratialla ja vastustuksella. Tehdään yrittäminen helpoksi.

Nyt olisikin hyvä hetki valmistautua koronan jälkeiseen aikaan. Suomi voi harvaan asuttuna maana palautua muita maita nopeammin.

Jarkko Auno

Oulun kuntavaaliehdokas 2021 (kok.)