Narkomaani ei ole rikollinen vaan sairas

Olen seurannut lähietäisyydeltä narkomaanin elämää ja mielestäni meidän tulee siirtyä kohti ajatusmaailmaa, jossa huumeidenkäyttäjä ei ole rikollinen vaan sairas.

Harva narkomaani haluaa olla kyseisessä tilanteessa, vaan siihen on ajauduttu usein nuorena tehtyjen väärien valintojen seurauksena. Moni haluaisi aidosti muuttaa elämänsä suunnan, mutta omat keinot ja voimavarat eivät siihen riitä.

Nykyisten narkomaanien hoitamisessa olen havainnut suurimmaksi haasteeksi sen, että vaikka fyysinen riippuvuus saataisi katkaistua, niin pitkään kestäneen huumeiden käytön seurauksena narkomaanin sosiaalinen piiri koostuu lähes pelkästään muista narkomaaneista ja hoitohenkilökunnasta, jolloin ihminen valitsee aina mieluummin toisen narkomaanin seuran kuin yksinäisyyden. Toisen narkomaanin seurassa ei voi olla käyttämättä huumeita.

Olisikin tärkeää, että narkomaani saisi viettää aikaa myös huumemaailman ulkopuolella elävien aivan ”tavallista” elämää viettävien kanssa.

Huumemaailma on kuitenkin silmittömän väkivaltainen ja siellä esimerkiksi yksi sormi ei ole minkään arvoinen.

Nämä kaksi yllä olevaa lausetta muodostavatkin sellaisen yhtälön, jotka tekevät tilanteesta erittäin hankalan ratkaistavaksi. Narkomaani siis tarvitsisi ympärilleen ”tavallista” elämää eläviä ihmisiä muualta kuin huumepiireistä, mutta kukapa huumemaailman ulkopuolella elävä ihminen haluaisi vapaaehtoisesti narkomaanin mukaan omaan elämäänsä?

”Tavallista” elämää elävällä ihmisellä ei useinkaan ole aikaa eikä mielenkiintoa, ja heillä saattaa ymmärrettävästikin tulla huoli oman itsensä ja perheensä turvallisuuden puolesta. Narkomaani ei kuitenkaan voi helposti päästä mukaan yhteiskuntaan, jos hänen sosiaaliset kontaktinsa koostuvat muista narkomaaneista ja hoitohenkilökunnasta.  He tarvitsisivat ympärilleen myös muita ihmisiä, tukea ja kannustusta.

Huumeiden käytön vastaisessa taistelussa olisi tärkeää lisätä kaikkien ihmisten tietoisuutta huumeista. Kun ihmiset ymmärtäisivät, että mistä tahansa lähtökohdista oleva ja kenen tahansa lapsi voi joutua kyseiseen tilanteeseen, ja että se rinnastettaisi sairauteen, voisi lisääntyä myös ymmärrys huumeiden käyttäjiä kohtaan. Kenties joku uskaltaisi ottaa myös sosiaalista kontaktia narkomaaniin?

Hoitoon narkomaanin on päästävä välittömästi silloin, kun sitä tarvitaan. Narkomaani tapaa usein paljon Oulun kaupungin henkilökuntaa, joten olisikin tärkeää, että heidät olisi koulutettu kohtelemaan narkomaania sairaana eikä rikollisena.

Huumeiden käytön ennaltaehkäisyssä on mielestäni avainasemassa se, että koulujen huumevalistuksessa ei koskaan rinnastettaisi mietoja ja kovia huumeita.

Huumeiden käytön ennaltaehkäisyssä on mielestäni avainasemassa se, että koulujen huumevalistuksessa ei koskaan rinnastettaisi mietoja ja kovia huumeita. Kuvainnollisesti näistä ei tulisi puhua edes samana päivänä. Huumeiden käyttö alkaa useimmiten kannabiksesta, minkä takia monella poliitikollakin vaikuttaa olevan luontainen ajatusmaailma, että myös kannabiksen tulisi olla ehdottomasti laiton ja vaarallisten huumeiden listalla.

Tässä tapahtuu mielestäni suuri virhe. Rinnastamalla kannabiksen esimerkiksi opiaatteihin, puhutaan yhtä aikaa kahdesta täysin eri asiasta ja annetaan kuva, että molemmat ovat lähes yhtä vaarallisia. Näin madalletaan kynnystä siirtyä kannabiksesta kovempiin huumeisiin. Porttihuumeteoria on kuitenkin tosi ja mielestäni tällä ajatusmaailmalla ikään kuin kiihdytetään sen toteutumista. Kannabiksen käyttäjiä ei tulisikaan rinnastaa narkomaaneihin. Kannabistahan kokeilee joka neljäs suomalainen ja kyseessä on lopulta varsin tavallinen ilmiö.

Kun kannabis on rinnastettu huumeeksi muiden joukossa, meidän ei tulisikaan ensisijaisesti pyrkiä tiputtamaan huumeiden käyttäjien määrää vaan keskittyä niihin henkilöihin, jotka siirtyvät kannabiksesta koviin huumeisiin! Itse en aktiivisesti aja kannabiksen laillistamista, mutta en sitä myöskään vastusta, koska mielestäni on yhdentekevää, onko se laillista vai laitonta. Laittomuus ei estä huumausaineiden käyttöä, mutta tekee narkomaanista suoraan rikollisen.

Huumevalistuksessa tulisi korostaa ymmärrystä mietojen ja kovien huumeiden välillä ja sitä, kuinka porttihuumeteoria käytännössä toteutuu.

Voisikohan toimia, jos huumevalistuksen pitäisikin entisten narkomaanien lisäksi nykyiset narkomaanit (valvottuna)? Nuoret näkisivät omin silmin, että siinä ei ole mitään siistiä.

Jarkko Auno

Oulun kuntavaaliehdokas 2021 (kok.)